Mehiläinen x HeiaHeia: Yhteisöllistä toimintaa kymmenille tuhansille

Mehiläinen on Suomen suurin sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys sekä Suomen suurimpia yksityisen sektorin työllistäjiä, jossa työskentelee työsuhteisena yli 22 000 henkilöä ja noin 5 000 ammatinharjoittajaa. Mehiläinen toimii nykyisin Suomen lisäksi Virossa sekä Ruotsissa. Mehiläisen työntekijät ovat yhtiön keskeinen voimavaratekijä ja siitä huolimatta että Mehiläinen on toiminut Suomessa jo 111 vuotta, yhtiö on digitaalisten terveyspalveluiden rohkea uudistaja joka vie digitaalisia terveysratkaisuja maailmalle Beehealthy-yhtiönsä kautta. Jokaisella mehiläisellä on päivittäin työssään elämä tehtävänä.

Mehiläinen aktivoi uudistuneen HeiaHeia Pro -palvelun oman henkilöstönsä käyttöön helmikuussa 2021, ja on onnistunut hienosti aktivoimaan koko talon henkilöstöä: 

  • Tuhannet henkilöt eri puolilta Suomea ovat lähteneet mukaan yhteisölliseen hyvinvointiohjelmaan.
  • Työntekijät ovat tehneet yli 100 000 hyvinvointitekoa ja esimerkiksi liikuntamäärät ovat lisääntyneet henkilöillä, jotka eivät ole aikaisemmin liikkuneet.
  • Palvelun avulla on saavutettu henkilöstöä ajasta ja paikasta riippumatta. Sen avulla on lisätty yhteisöllisyyttä, josta kertoo n. 150 000 annettua kannustusta.
Henkilöstö kannusti toisiaan yli 150 000 kertaa!

 

Mehiläinen panostaa henkilöstön hyvinvointiin

Mehiläisellä työhyvinvoinnin tukemisesta erityisesti liikunnan keinoin vastaa liikunta- ja työhyvinvointipäällikkö Johanna Tokola. 

Mehiläisellä kannustetaan henkilöstöä pitämään huolta omasta hyvinvoinnista. Käytössä on mm. monipuolisesti erilaisia etuja, ja tiimejä kannustetaan järjestämään hyvinvointia edistävää toimintaa. 

 

Haaste: miten järjestää yhteisöllistä toimintaa kymmenille tuhansille henkilöille? 

Mehiläinen työllistää yli 22 000 ammattilaista yli 600 eri toimipaikassa. Yhteisen hyvinvointitoiminnan järjestäminen on haastavaa fyysisesti hajallaan olevalle henkilöstölle. “Korona on vaikeuttanut tätä entisestään ja helmikuussa oli myös vaikea vaihe pandemiassa  – halusimme tuoda henkilöstölle konkreettisen ja positiivisen ratkaisun.” kertoo Johanna. 

 

Ratkaisuna kaikille suunnattu digitaalinen hyvinvointiohjelma

Mehiläinen kannusti helmikuussa koko henkilöstöä ottamaan HeiaHeia-sovelluksen käyttöön, sekä liittymään siellä toteutettuun hyvinvointiohjelmaan. Mukaan on lähtenyt ilahduttavasti henkilöstöä aina Ilomantsista PK-seudulle.  

“HeiaHeian avulla olemme pystyneet tarjoamaan tukea kaikille ajasta ja paikasta riippumatta. Hyvinvointiohjelmalla on porukkaa kokoava voima.”

Liikunta- ja työhyvinvointipäällikkö Johanna Tokola 

 

Tavoite yhteisöllisyyden ja liikunnan tukemisesta on täyttynyt

Toteutus on saanut kiitosta henkilöstöltä. HeiaHeiassa on tykätty erityisesti yhteisöllisyydestä ja helppokäyttöisyydestä. 

“Kiitos mahtavasta kampanjasta. Meidän yhteisössämme tämä sai liikkumaan sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet aiemmin juuri liikkuneet. Mahtavaa.”

Palautetta käyttäjältä

“Olen onnellinen osan tiimiläisten puolesta, sillä he aktivoituivat kampanjan tiimoilta mahtavasti liikkeelle. Varmaan voimme käyttää sovellusta edelleen? Sillä oli nimittäin ratkaiseva merkitys tässä kampanjassa.” 

Palautetta käyttäjältä

Yli 80% osallistujista toivoo HeiaHeian ja siellä toteutettujen haasteiden jatkuvan myös tulevaisuudessa. Mukaan on saatu sekä sohvaperunat että himoliikkujat. Onnistumista on edesauttanut johdon näyttämä esimerkki. 

“Olen tutustunut HeiaHeiaan jo vuosia sitten ja aktivoiduin käyttöön uudestaan meidän oman kamppiksen myötä. Sovellus on kehittynyt paljon ja integraatiot aktiivisuus- ja urheilukelloihin on tehnyt käytöstä todella vaivatonta. Osallistuin itsekin kampanjaan ja oli tosi mukava olla osa tätä tekemistä seuraten muita ja tsempaten myös muita liikunnassa!” 

Henkilöstöjohtaja Tatu Tulokas 

 

HeiaHeia toimii myös jatkossa alustana Mehiläisen yhteisille haasteille

Mehiläinen on rakentanut kevään aikana aktiivisen hyvinvointiyhteisön, jossa yksilöt saavat tukea oman hyvinvoinnin edistämiseen toisiltaan positiivisella tavalla. Johanna kertoo, että yhteisö tarjoaa kanavan saavuttaa henkilöstöä, ja auttaa hänen tekemän hyvinvointityön toteuttamista. Onnistunut HeiaHeian aktivointi saa jatkoa syksyllä uusien HeiaHeia-haasteiden muodossa. Keväällä kiersimme yhdessä liikkuen vauhdikkaasti kansainvälistyvän Mehiläisen toiminta-alueita maailmalla, sekä kisailimme tiimien kesken. Syksyllä on luvassa jotain uutta. “HeiaHeia tarjoaa loistavan alustan erilaisille haasteille, joita voi toteuttaa eri hyvinvoinnin teemoista”, kommentoi Johanna.    

Tunnustuksena aktiivisesta toiminnasta Mehiläiselle on myönnetty Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti.

Haluaisitko kuulla miten voit saada sovelluksen organisaatiosi käyttöön?

Lue lisää