Rainmaker on Suomen menestyvin myynnin, asiakastyön ja henkilöratkaisuiden palveluyritys. Yritys työllistää yli tuhat asiantuntijaa Suomessa ja Espanjassa ja tukee monipuolisesti asiakkaidensa liiketoimintaa. Rainmaker toimii vastuullisesti ja yhtiölle on tärkeää huolehtia henkilöstönsä hyvinvoinnista – sillä hyvinvoiva henkilöstö on koko yrityksen menestyksen perusta.
Hyvinvoinnin tukemisesta yhteisöllisyyteen
Rainmakerillä haluttiin lisätä tapoja tukea henkilöstön hyvinvointia ja lisätä yhteisöllisyyttä. Ratkaisuksi löytyivät HeiaHeia, jossa toteutetut haasteet ja teemaviikot ovat tuoneet yhteen satoja työntekijöitä eri toimipisteistä. Tuloksena on syntynyt iloa, uusia ideoita ja vahvempi yhteenkuuluvuuden tunne koko työyhteisössä.
Tärkeää oli että ratkaisulla voidaan vaikuttaa positiivisesti henkilöstön hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen – ja samalla vähentää sairauspoissaoloja. Kun ensimmäinen HeiaHeia-haaste käynnistettiin, porukka innostui heti mukaan, ja yrityksessä huomattiin, että vuosittaiset haasteet voisivat toimia loistavana keinona vahvistaa sekä hyvinvointia että yhteisöllisyyttä.
Miksi juuri HeiaHeia?
Vaihtoehtona pohdittiin aluksi jatkuvaa taukoliikuntaohjelmaa. Rainmakerilla kuitenkin haluttiin jotain innostavampaa, joka tempaisee koko porukan mukaan ja houkuttelee myös heidät, jotka eivät ole valmiiksi ”himoliikkujia”.
HeiaHeia vastasi tähän tarpeeseen tarjoamalla monipuolisen kokonaisuuden, jossa yhdistyvät liikunta, palautuminen, arjen hyvinvointi ja yhteisölliset kisat. Osallistua voi todella monella tapaa – keräämällä askelia tai valitsemalla yli 500 eri lajista itselleen sopivan tavan liikkua.
“HeiaHeiassa on mukana myös kisoja ja yhteisöllisiä elementtejä, ei pelkkää taukojumppaa. Se innostaa eri taustoista tulevia työntekijöitä osallistumaan – askelia keräämällä tai harrastamalla mitä tahansa yli 500 lajista.”
– Nelli Jauhiainen, HR- ja rekrytointikoordinaattori, Rainmaker
Teemaviikot toivat vaihtelua ja uusia oivalluksia
Ensimmäinen haaste toteutettiin tiimeittäin, ja kokemuksen pohjalta Rainmaker kehitti entistä rikkaamman konseptin seuraavaa kierrosta varten. Mukaan otettiin yksilötavoitteet, viikoittaiset teemat ja kuvakisat. Jokainen osallistuja sai jakaa kuvia HeiaHeian yhteisön seinälle, mikä lisäsi yhteisöllisyyttä ja toi näkyviin myös työntekijöiden vapaa-ajan puolta.
Teemat vaihtelivat liikunnasta ruokaan ja kulttuuriin: lempitreeni, treenikaverin kanssa treenaaminen, ruokaviikko arkiruokavinkkeineen, leffa- ja kirjavinkit sekä palautumisen tärkeys. Perjantaisin julkaistiin uusi teema, johon osallistujilla oli viikko aikaa reagoida. Lisäksi järjestettiin Teams-arvontoja, joissa palkittiin osallistujia – ja positiivinen energia tarttui koko työyhteisöön.
“On ollut tosi mukava nähdä, kuinka porukka innostuu ja lähtee mukaan. Yhteisön seinä rakentuu kivasti haasteen edetessä.”
– Nelli Jauhiainen, HR- ja rekrytointikoordinaattori, Rainmaker
Helppo käyttöönotto ja laaja osallistuminen
HeiaHeian käyttöönotto sujui Rainmakerilla näppärästi. Mukaan lähti lähes 200 työntekijää eri puolilta organisaatiota. Sisäisellä viestinnällä ja videotervehdyksillä korostettiin teemoja ja kannustettiin jakamaan kuvia.
Tulokset ovat olleet vaikuttavia: käyttöönoton jälkeen Rainmakerin henkilöstö on kerännyt jo noin 85 miljoonaa hyvinvointipistettä, kirjannut 14 000 tuntia liikuntaa ja jakanut yli 50 000 kannustusta kollegoiden kesken.
Henkilöstöltä saatu palaute on ollut erittäin positiivista: viikkoteemat ja yksilötavoitteet koettiin innostaviksi, ja kuvien kautta syntyi aivan uudenlaista yhteisöllisyyttä. ”On ollut hienoa nähdä kollegoista uusia puolia, ja palaute on auttanut meitä kehittämään haasteita entistä toimivammiksi”, Jauhiainen kertoo.
Yhteisöllisyys parasta HeiaHeiassa
Rainmakerilla koetaan, että HeiaHeian paras puoli on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen.
“Kun yritys järjestää tällaisen haasteen, se antaa vahvan viestin siitä, että työnantaja haluaa pitää huolta työntekijöistä. Kannustamisesta syntyy fiilis, että ollaan samassa veneessä ja tuetaan toisiamme.”
– Nelli Jauhiainen, HR- ja rekrytointikoordinaattori, Rainmaker
Haasteiden aikana työntekijät oppivat toisistaan uusia asioita ja yhteisön seinä täyttyi innostavista kuvista ja tarinoista. Yksi suosituimmista teemoista oli lempiharrastus, jonka myötä kollegoista paljastui monia yllättäviä ja inspiroivia puolia.
Kuva: kollaasi Rainmakerin yhteisöseinälle jaetuista kuvista
Katse tulevaisuuteen
Seuraava HeiaHeia-haaste käynnistyy Rainmakerilla jo alkusyksystä, ja teemana on maailman valloittaminen. Suuntaamme seuraavaksi maailman ympäri – ja miksei myöhemmin myös kuuhun tai muille planeetoille.
Näin haasteiden avulla luodaan jatkuva ja aidosti vaikuttava hyvinvointiohjelma yksittäisten tempausten sijaan.
Suositus muillekin
Rainmaker suosittelee HeiaHeiaa kaikille yrityksille, jotka haluavat lisätä yhteisöllisyyttä, tukea työntekijöiden hyvinvointia ja innostaa ihmisiä liikkumaan.
“Suosittelemme HeiaHeiaa ihan kaiken kokoisille yrityksille – tämä luo positiivista ilmapiiriä ja levittää energiaa koko työyhteisöön.”
– Nelli Jauhiainen, HR- ja rekrytointikoordinaattori, Rainmaker