HeiaHeia Blog

HalpaHalli x HeiaHeia: Ennätykset uusiksi!

Kirjoittanut HeiaHeia | 20.6.2023 12:44:44

 

Johdanto:

Henkilöstön liikuttamisella ja aktiivisuuden edistämisellä on Halpahallilla pitkät ja vankat perinteet. Yritys on järjestänyt keväisin jo yli 20 vuoden ajan
liikuntakampanjoita, joissa henkilöstö on haastettu liikkumaan ja yrityksen
pääkonttori, logistiikkakeskus ja 35 myymälää kisailemaan leikkimielisesti
toisiaan vastaan. Viimeisinä vuosina kampanja on kulkenut nimellä Kunnolla
kesään. Tälle vuodelle Halpahalli etsi uudenlaista, kohtuuhintaista teknologiaratkaisua perinteeksi muodostuneen liikuntakampanjan toteutukseen. Suosittelu HeiaHeiasta johti yhteydenottoon ja monivuotiseen yhteistyöhön. 

Ratkaisu:

Vaihto HeiaHeiaan kannatti ja uudistunut Kunnolla Kesään -kampanja oli jättimenestys. Aiemmat ennätykset rikottiin ja osallistujamäärä lähes tuplaantui, kun kolmen kuukauden kampanjaan osallistui yli 700 HalpaHallin työntekijää. 

HeiaHeian ominaisuuksista kiitosta saivat erityisesti helppo käyttöönotto, monipuolinen lajivalikoima, mahdollisuus kirjata suorituksia sekä puhelimella että tietokoneella, työkavereiden kannustaminen sekä kattavat rajapinnat erilaisiin sykemittareihin ja älykelloihin, jotka tekivät osallistumisesta entistä helpompaa. 

Halpahallin HR:ltä kiitosta sai myös kampanjan ketterä jalkautus, vaivaton hallinnointi sekä helppokäyttöinen raportointi, joka teki mm. palkitsemisesta selkeää ja helppoa.

 

"Kun Kunnolla Kesään -kampanjan alusta vaihdettiin täksi vuodeksi HeiaHeiaan, niin osallistujamäärä lähes tuplaantui"  - Janne Syri, henkilöstöjohtaja HalpaHalli


Toteutus:

Myös kampanjaformaatti koki ison uudistuksen, kun uudistetussa Kunnolla Kesään -kampanjassa liikuttiin ensimmäistä kertaa kolmessa sarjassa: 

1) Yhteisöllisyyttä yli myymälä- ja toimipisterajojen rakennettiin uudella yhteisen tavoitteen kampanjalla, jossa halpahallilaisten yhteisenä tavoitteena on liikkua maailman ympäri kahteen kertaan keräämällä 84 000 kilometriä. 

2) Tiimihenkeä nostatettiin leikkimielisessä tiimikisassa, jossa Halpahallin myymälöiden sekä tukitoimintojen joukkueet kisailivat aktiivisimman tiimin tittelistä sekä Top 3 -joukkueille jaettavasta tiimirahasta. 

3) Lisäksi jokaisella osallistujalla oli mahdollisuus voittaa itselleen lisää saldoa ePassiin keräämällä kampanjan aikana itselleen vähintään 30 tuntia liikettä ja liikuntaa. 

Halpahallilaiset ottivat uudistuneen kampanjan innolla vastaan. Kolmen kuukauden aikana osallistujat kirjasivat HeiaHeiaan yli 138 000 merkintää ja kannustivat toinen toisiaan yli 93 000 kertaa. Keskimäärin työkavereita tsempattiin siis yli tuhat kertaa joka päivä koko kampanjan ajan! 

 

“Kolmen kuukauden aikana HalpaHallin työntekijät kannustivat toisiaan yli 93 000 kertaa“

Tulokset:

Aktiivinen osallistuminen näkyi myös tulospuolella. HalpaHallin työyhteisö saavutti alkuperäisen tavoitteen vain 22 päivässä ja kampanjan päätteeksi yhdessä kerättyjä kilometrejä oli kertynyt huimat 332 000, lähes 8 kertaa maailman ympäri. 

Kilometrejä yhteiseen pottiin, omalle tiimille ja itselle kerättiin sadoin eri tavoin. Kolmen kuukauden aikana osallistujat kokeilivat yli 300 erilaista liikunta- ja aktiivisuusmuotoa, joista ehdottomasti suosituin oli kävely yli 11 000 kirjauksella. Kampanjaan osallistuttiin lisäksi mm. avantouinnilla, hiihtämällä, taukoliikunnalla, lumitöillä, ratsastamalla, tanssimalla, lumikenkäilemällä, joogaamalla sekä padelia pelaamalla. 

HalpaHallin henkilöstöjohtaja Janne Syrin mukaan erityisen ilahduttavaa oli logistiikkayksikön työntekijöiden laajamittainen ja aktiivinen osallistuminen kampanjaan. Tämä työntekijäryhmä on ollut perinteisesti hankalasti tavoitettava ja osallistumisaktiivisuus aikaisemmissa kampanjoissa on jäänyt vaisuksi. Tämän vuotisen tiimikisan voiton veikin yksi logistiikan joukkueista ja Top 10 -tiimien joukossa oli peräti kolme logistiikan joukkuetta. 

“Onhan tämä HeiaHeia siihen edelliseen järjestelmään verrattuna ihan eri tasolla”
-  Titta Stenvall, johdon assistentti HalpaHalli


Alla vielä muutamia osallistujilta saatuja palautteita ja kommentteja kysyttäessä mikä on ollut parasta HeiaHeiassa / kampanjassa 

"Kannustus ja yhdessä tekemisen tunne"

"Yhteishenki ja ennen kaikkea se, että tuli liikuttaa enemmän"

"Helppokäyttöinen, innostava sovellus. Tuli liikuttua enemmän :)"

"Sai hyvin seurattua omaa liikkumista ja nukkumista. Tämä myös motivoi!"

"Lajien monipuolisuus"

"Helppokäyttöisyys, kun tiedot menee suoraan kellosta sovellukseen"

"Liikkumisesta tuli kiva jokapäiväinen rutiini ilman suorituspaineita. Tämän sovelluksen käyttöä voisi jatkaa: on kuin personal trainer"

"HeiaHeia toi arkeeni lisää liikkuvuutta, mutta ennenkaikkea säännöllisyyttä 🔥"